Yhdessä sydämestä käsin

28.09.2022

Olen saanut ja nimenomaan saanut, vetää erilaisia piirejä ja ryhmiä. Hetkiä, joissa kokoonnutaan yhteisen asian äärelle. Nämä hetket ovat olleet arvokkaita. Meille kaikille siinä hetkessä olleille. Näissä tilanteissa olen toiminut niin ohjaajana kuin vertaisena.

Ohjaajana olen ollut sydän lämpöisenä kiitollinen siitä, että olen pystynyt luomaan tilan, hetken, jossa ihminen kokee olevansa täysin turvassa. Uskaltaen päästää irti. Luottaa siihen, että tässä hetkessä häntä kannatellaan. Hänen koko kehonsa ja mielensä on voinut levätä, hermostoa myöden.

Vertaisena olen saanut tukea muilta. Laskea ohjaajana irti. Asettua rinnalla kulkijaksi. Kuulla, nähdä ja kohdata toinen täysin läsnäolevana. Antautua keskusteluun samojen aiheiden pariin. Saada ymmärrystä ja tulla tietoiseksi siitä, ettei näiden asioiden kanssa ole yksin.

Olen onnekas, sillä elämässäni on ihmisiä, joille voin jakaa aivan kaiken. Rehellisesti ja avoimesti. He tukevat minua ja minä heitä. Kukaan ei arvota toisen näkemystä tai mielipidettä vaan hyväksyy toisen juuri sellaisena kuin hän on. Asioista voidaan olla eri mieltä ja saada aikaan meheviä keskusteluita. Voi esittää hieman eri näkökulmaa asioihin vaikuttamatta siihen, miten toinen asiansa arvottaa.

Koen, että tämä kaikki on valtavan arvokasta. Kun ihminen elää elämäänsä omista arvoista, linjauksistaan, hänen elämänsä on rikasta ja paras lahja itselleen. Sitähän me olemme tänne tulleet tekemään. Elämämme pitäisi olla hyvää ja täyteläistä. Kun sinulla on ympärilläsi ihmisiä, jotka omalla toiminnallaan tätä tukevat ja antavat sinun olla juuri sinun oman näköinen, olet saanut valtavan voimavaran itsellesi.

Monissa yhteisöissä näkee sitä, kuinka annetaan omien keskeneräisten asioiden vaikuttaa vuorovaikutukseen. Jos ihminen ei ole itsensä kanssa linjassa, tunne itseään, reagoi hän toisen tai toisten vahvuuksiin yleensä kielteisesti ja asettuu puolustuskannalle. Emme suostu näkemään toista sellaisena kuin hän on vaan pakottamme toisen asettumaan omiin epävarmuuksiemme muovaamiin näkemyksiimme. Kun sen sijaan meille kaikille olisi valtavan arvokasta ottaa meidän jokaisen vahvuudet, ideat sekä ominaisuuden voimavarana. Yhdistäen nämä saataisiin loistava kokonaisuus. Suostuessamme näkemään toisen arvokkaana omanlaisena ihmisenä saamme itsellemme ja omille ajatuksillemme tukea, näkemystä ja voimaantumistakin.

Kun ymmärtää mistä omat reaktiomallimme tulevat, helpottaa se näkemystämme niin itsestä kuin toisesta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, aina.

Toivon sinulle hetkiä, joissa sinulla on mahdollisuus kääntyä hetkeksi itseesi. Tutkia omaa sisintäsi. Kuulla itseäsi. Nähdä itsesi kokonaisuidessaan. Armollisesti, ymmärtäen ja rakastaen. Ei moittien tai arvostellen. Olet arvokas ja ihana! Kaikkine vaille jäämisinemme, keskeneräisyyksinemme olemme jokainen ihania. Niin kuin on kanssakulkijasi myös.

Ihania, kuulaita syyspäiviä sekä tunnelmallisia tähtitaivaita sinulle toivotellen

Hanna-Maija ❤