Syksyn syliin

22.08.2023

Tunnen sen kehossani ja näen sekä koen sen luonnosta. Kääntyminen syksyn sykliin on tapahtumassa. Itse rakastan syksyä. Sen ensimmäisiä kuulakkaita aamuja, iltojen pimeyttä sekä hiljentyvää, kuin unille valmistautuvaa luontoa.

Värit luonnossa ovat hyvin tumman vihreät. Metsät notkuvat satoa tätä kirjoittaessani. Ikään kuin luonto tarjoaisi meille evästä ennen talven tuloa. Lintujen äänet ovat jo hiljentyneet ja kuistimme katossa asustavat ampiaiset pitävät kiirettä. Surina ja liikenne ovat taukoamattomat päivän vielä paistaessa ja lämmittäessä.

Samaa surinaa huomaan itsessäni. Syksy on minulle hyvin tuotteliasta aikaa. Tunnen kuinka luova energia virtaa. Olen syntynyt elokuun lopulla, joten ehkäpä se tekee tästä ajasta itselleni sen, että teen ja suunnittelen sekä saan aikaan paljon.

Tämän syksyn suunnitelmat ovat hieman erilaiset. Koskien loppuvuotta niin työn kuin henkilökohtaisen elämäni osalta.

Toteutamme mieheni kanssa pitkäaikaisen unelmamme. Lähdemme asumaan Espanjaan marras- sekä joulukuuksi. Espanjasta on meille monien vuosien aikana tullut rakas paikka. Toinen koti tämän rakkaan Koivusalomme rinnalle.

Työni osalta tämä tarkoittaa, että työni muokkautuu noiden kuukausien aikana erilaiseksi. Se siirtyy enemmän verkkoon. Työn alla on tällä hetkellä mukauttaminen erilaiset palveluni sinne. Olen siis yhä tavattavissa ja tavoitettavissa noiden kuukausien aikana, fyysiset hoidot vain jäävät tauolle tuoksi aikaa. Kaivotupa kääritään pienille talvinokosille marras- ja joulukuun ajaksi.

Olen tästä tulevasta hyvin onnellinen. En ole kesälomaa viettänyt koko kesänä enkä edes ole kokenut siihen tarvetta. Nyt kuitenkin on aika ottaa pieni hyppäys ja katsoa, mitä löytyy.

Koen, että tämä tekee minulle hyvää. Nähdä kaikki hieman uudesta näkökulmasta ja nähdä myös tämä Ruovesi hieman kauempaa. Se antaa taas uusia eväitä reppuun, kun vuoden vaihteen jälkeen alkaa työt täällä kotikonnuilla uudestaan.

Elämä on siitä upeaa, että se kannattelee. Se tahtoo meille aina hyvää. Olemme täällä oppimassa tunteitamme, itseämme sekä keitä me olemme. Kun kuulee itseään rohkeasti, saa merkkejä. Ikään kuin hiljaisia kuiskauksia suunnista ja poluista, joille on hyvä astua. Tietämättä varmasti, mitä siellä odottaa. Rohkaisen siis sinuakin, rakas lukijani, hiljentämään ja kuulemaan. Ottamaan omassa elämässäsi askeleita, juuri sen kokoisia ja mittaisia, mitä askeleiden nyt sinun elämässäsi pitää olla tällä hetkellä.

Olen saanut nähdä omien niin kehoterapiassa kuin muissakin hoidoissa käyneiden asiakkaiden kohdalla huikeata oman elämän kohtaamista. Rohkeutta katsoa itseään täysin ja rehellisesti. Riisuen kaiken sen, mitä elämä on rakentanut ympärille. Kun oma ydin paljastuu, edes hiukan, tapahtuu uskomattomia eheytymisiä. Ylipolviset ketjut katkeavat ja oma polku selkiää. Ja jokainen on tehnyt tämän itse. Löytänyt sen rohkeuden itsestään. Minä voin ihaillen kiittää siitä, että olen saanut kanssakulkijana olla matkalla mukana.

Työni niin intuitiivisen kehoterapian, Sanat Sinulle kirjeen kuin Reiki energiahoitojen osalta jatkuu myös marras- ja joulukuun ajan. Erona on, että ne tehdään etänä, verkon välityksellä. Sisäinen lähde – vaihdevuosien voima- kokonaisuuksien naiset pääsevät verkon välityksellä livenä kanssani Espanjaan.

Tulevan syys- ja lokakuun olen tavoitettavissa ja kohdattavissa niin tapahtumissa, Kaivotuvalla kuin Kanervatiellä. Rumpujooga, RummunHetken piirit sekä Reiki koulutus sekä muut tapahtumat löydät päivitettyinä Facebookin puolelta. Aikoja hoitoihin löytyy vielä hyvin näille kuukausille.

Kaikki vielä muotoutuu, järjestyy sekä ottavat paikkansa ja aikansa. Ilmoittelen kaikesta hyvissä ajoin. Toiveissa olisi saada verkkokauppa järjestymään, josta palveluita olisi helppoa käydä ostamassa.

Mutta nyt tähän hetkeen toivon sinulle elokuun tunnelmallisia iltoja, tähtitaivaita sekä lämpimiä päiviä. Pysähdellään hetkiin ja nautitaan. Nähdään ja kohdataan.

Rakkaudella Hanna-Maija 🖤