KUIN RAUHOITTAVA PEITTO

Marraskuun hämärät päivät ja pimeät illat ovat ympärillämme.
Aamut vaikenevat hitaasti ja päivänvalolla kestää saapua.
Puut ovat paljaita ja havupuut seisovat hiljaisesti tuoden vihreän värin hoitavuutta luontoon.
Maa ja vesi valmistautuu jään ja lumen tuloon. Pian läheiseltä järveltä kuuluu jään soittoa.

Päivissä pilkahtaa valoa. Kuuluu korpin, variksen juttelua ja harakan naurua. Pihassa lintulaudalla on tohinaa.
Olen istuttanut siemenet maahan ja peittänyt ne suojaan. Hääräillyt ulkona ja valmistanut havuista koristeita oven pieleen. Olen antautunut sille ajatukselle, että vaikka päivät ovat lyhyempiä, ehtii niissä juuri sen, mikä on tarpeen ja tarkoituskin.

Juuri nyt iltojen pimeys voi tuntua hankalalta, mutta mitäpä jos antaisi luvan hitauteen? Tekisi hosumatta ne asiat, jotka tekemistä vaativat. Ollen tietoisesti läsnä ja luottaen siihen, että kaikki valmistuu ajallaan.

Ja samalla antaen pimeyden tulon iltoihin kietoutua ympärille kuin rauhoittava peitto. Nauttia sen tuomasta levon tunteesta ja raukeudestakin. Juurtua, kääntyä sisäisen maailman puoleen huomaten, että siellä on juuri sopiva määrä sitä valoakin. Ikäänkuin juuri satanut ensilumi, joka hohtaa pimeyden keskellä maagista valoaan.

Toivon sinulle tasapainoa, jossa on sopiva määrä valon tuomaa energiaa sekä pimeyden tuomaa lepoa.

Rakkaudella Hanna-Maija 🩶