Kannattelija

Sana kannattelija on soinut mielessäni viime päivinä.
Se putkahtelee mieleeni tuon tuosta. Ikäänkuin pakottaen pysähtymään sen äärelle.
Niinpä istahdin nyt alas ja kuinkas muutenkaan kuin kirjoittamalla tätä lähden purkamaan.

Olen ollut itse henkilökohtaisessa elämässäni kannattelijana nyt puolen vuoden ajan enemmän kuin koko tähänastisesta elämässäni.
Olen sitä toki ollut aina, niin kuin meistä moni on. Äitinä, työni puolesta ja harrastuksissakin.
Mutta oman elämäni muuttuessa yhdessä yössä tuo kannattelu on saanut uuden muodon. Jouduin oppimaan nopeasti kannattelemaan kaikkea. Kaikkea sitä, minkä ennen pystyin jakamaan.
Ja vaikka tämä saattaa kuulostaa, että valittaisin tai surkuttelisin osaani, se ei ole niin. Päinvastoin. Olen seurannut itseäni tässä uudessa tilanteessa. Tarkkaillut ja huomioinut tätä muuttunutta naista.
Ja koska olen nainen, kirjoitan tätä nyt naisen näkökulmasta.

Naisen kyky kannatella on uskomaton. Kun tulee tilanne jossa naisen pitää kannatella jotakin ihmistä tai tilannetta, hänen koko olemus muuttuu. Syli ja sydän aukeaa, hartiat voimistuvat ja nousee tahto jaksaa.
Hän keskittyy, hiljentyy ja luo valtavan energian selviytyä.
Hän on upea!
Olen uskomattoman onnekas, sillä olen saanut ystävikseni tälläisiä upeita naisia, jotka ovat minua kannatelleet ja yhä kannattelevat. 

Uskon myös, että elämä kantaa aina. Sen tuomat kokemukset ovat joskus raskaita. Mutta luotan siihen, että elämä tahtoo meille kuitenkin aina hyvää.

Luonto on itselleni tullut vuosien saatossa todella tärkeäksi ja sillä on valtavan arvokas osa omassa hyvinvoinnissani. Se kannattelee ja hoivaa myös. 

Toivon, että jokaisella, joka kannattelijana on ollut löytäisi jokun, joka kannattelee häntä.
Olisi turvan tuojana laskea hartiat, sulkea syliin ja antaa sydämelle tila eheytyä.

Tätä haluan itse tuoda ympärilleni. Turvaa, tukea ja aitoa läsnäoloa. Kannattelua. Sitä kun ei koskaan voi olla liikaa.

Kannatellaan toisiamme!

Rakkaudella
Hanna-Maija 🤎