Irtipäästön ihanuus ja vaikeus

Havahduin siihen, että onpa ollut pitkä tauko kirjoituksissa tänne blogiini. Melkein puoli vuotta on viimeisimmästä kirjoituksestani.
Kun tunnusteli sitä, miksi tekstejä ei ole syntynyt, en saanut oikein mistään kiinni. Hetkisen ajatus siitä, että näinköhän enää edes kirjoitan tänne mitään, käväisi mielessäni. Mutta sitten ymmärsin, että näin tämän ajan piti mennä. Muut asiat ovat olleet enemmän huomion kohteena ja tämä blogini on saanut odottaa sitä aikaa, kun teksti on taas tullakseen.

 
Tätä kirjoittaessani lähestymme täysikuuta sekä kuunpimennystä. Ja oi, miten tämä täysikuu tuntuu nyt itselleni merkitykselliseltä!
Sillä olen syksyn ihminen. Rakastan tätä vuodenaikaa. Pimeitä iltoja, tähtitaivasta sekä alati muuttuvia sävyjä luonnossa. Ja kuinka maa tuoksuu astuessani ulos. Varikset ja harakat keikkuvat puiden oksilla pitäen omaa konserttiaan. Itsessäni syksy tarkoittaa inventaarion aikaa. Katsausta menneeseen kesään ja oikeastaan koko vuoteen.
Tämä täysikuu ja nyt siihen vielä osuva pimennys täydentävät omaa irtipäästön voimaa, mikä on aina itselläni syksyn ajassa myös. On ihanaa valmistautua tekemään pientä seremoniaa ja sitä kautta kuulemaan ne asiat, joista on nyt hyvä luopua. Mitä on hyvä ravistella irti maahan maatumaan.
Tämä ei ole ollut aina helppoa, enkä väitä sitä nytkään mitenkään kevyeksi. Olen ollut ennemminkin ihminen, joka on pitänyt tiukasti kiinni tutusta ja turvallisesta. Rutiineista ja järjestyksestä.
Mutta oman polkuni johdattaessa tutkimaan varjon puolia itsessäni, opettaen näkemään myös siellä pimeässä, olen oppinut luopumaan. Päästämään irti. Luottamaan siihen prosessiin, miten hiljaa pimeässä, levossa, alkaa luopumisen kautta uusi itämään.
Tämä ole kepeää eikä helppoa. Eikä nopeata. Ja tämä ehkäpä haastaa meidät nykyihmiset? Olemme tottuneet toimimaan yhä kiihtyvällä tahdilla vaikka ympärillämme luonto tähän vuodenaikaan valmistautuu lepoon.
Huomaan itsessäni sen, miten täällä maalla, luonnon keskellä, minun on ollut helpompaa sopeutua ja oppia irtipäästöön. Antautua luonnollisen syklin kannatteluun.

Niinpä tänä lempi vuodenaikanani hamstraan kynttilöitä, joita sitten sytyttelen iltojen pimeyteen. Valmistan itselleni useita kupposellisia teetä. Lupaan myös itselleni, että luon joka päivälle hetken, jolloin saan vain hiljentyä ja nauttia olemisesta kuunnellen leivinuunin pesästä kuuluvaa tulen ropsuntaa. Nauttia syksyn irtipäästämisen ja lepoon valmistautumisen ajasta.

Toivon sinulle lempeyttä, mahdollisuutta hellittää sekä hengähtää.
Rakkaudella ja lämmöllä

❤️ Hanna-Maija