Intuitiivisuus ja sen seuraaminen omassa elämässä

10.08.2022

Mitä sinulle nousee mieleen sanasta intuitio? Sitä sanaa paljon kuulee ja sitä käytetään paljon. Se on käsitteenä monille tuttu ja moni sitä käyttää sekä elää sen mukaan.

Minulle itselleni se tarkoittaa oman näköistä elämää. Sellaista elämää, että pystyn täydesti ja aidosti olemaan oma itseni. Se ohjaa minun valintojani ja luotan siihen nykyään hyvin vahvasti. Intuitio minulle tarkoittaa ohjausta. Sitä omaa sisäistä ääntä, jonkin isomman kannattelua ja uskoa siihen, että meitä ohjataan aina oikeaan suuntaan. Se on jotakin, mitä mielellä ei pysty selittämään. Tunne on vahva ja tuntuu koko kehossani.

Olen tehnyt oman matkani tähän, että oma intuitioni on näin vahva. Ja että olen ylipäätään havainnut ja tunnistanut sen läsnäolon. Ja oppinut siihen luottamaan. Olen käynyt useita polkuja, jotka ovat alkaneet hyvin pienistä poluista. Siitä ne ovat aina leventyneet ja kääntyneet aina oikeaan suuntaan. Kunhan olen oppinut hiljenemään kuullakseni ohjauksen äänen. Uskaltanut ottaa hypyn ja luottaa sen kantavan.

Opiskelen tällä hetkellä intuitiiviseksi kehoterapeutiksi. Koulutus kestää puolitoista vuotta. Tämän matkan aikana kasvan itse. Löydän itsestäni uusia kerroksia. Opin tuntemaan itseni vieläkin paremmin. Luottamaan siihen, että intuitioni auttaa minua löytämään oikean suunnan jokaisen kohdalla, jotta voin häntä auttaa hänen matkallaan. Opiskelemme monta osa-aluetta ja niiden käyttöä tulevassa ammatissani. Yhtenä osana energia- ja äänihoidot mm. oman äänen käyttöä, äänimaljoja, rumpua sekä muita soittimia. Ymmärrystä siitä, mitä ääni meissä tekee ja miten uskomattoman vaikuttava se on. Miten sitä voi käyttää apuna rentoutumisessa tai tehdä äänihoitoa. Miten energiahoito vaikuttaa ja miten laajasti sitä voi käyttää. Nämä molemmat hoitomuodot ovat ikiaikaisia ja enenevässä määrin ihmiset palaavat niiden äärelle. Opimme ymmärtämään ihmisen kokonaisuutena. Miten meidän sisäinen lapsi, lapsena ja koko aikuistumisen aikana saadut toiminta- ja reaktiomallit, vaikuttavat meihin tässä hetkessä. Miten kehoterapia eroaa puhutusta terapiasta ja miten nämä voi sulauttaa toisiinsa, jotta saamme meidät voimaan kokonaisvaltaisesti hyvin. Miten piirtäen ja kehoa liikuttamalla intuitiivisesti voidaan luoda kehoyhteyttä ja tätä kautta ymmärrystä itseämme kohtaan lisätä. Intuitiivinen kehoterapia on koettuna vahvistavaa, kehoyhteyttä lisäävää sekä tunnelukkoja avaavaa. Ja odotan innolla, että saan tätä lähteä toteuttamaan. Muutamia harjoitusasiakkaita olen ottanut ja olen heille todella kiitollinen! He opettavat minua joka käynnillä ja olen siitä valtavan onnellinen.

Intuition äärelle pääsee parhaiten hiljentymällä ja olemalla itselleen läsnä. Oikeasti. Arvostelematta ja armollisesti itseään tutkien. Erilaisia henkisiä koulutuksia, kursseja ja tapahtumia on paljon. Kun itsessäsi lähtee muutos liikkeelle, se ohjaa sinut oikeaan suuntaan. Itselläni se tapahtui pikkuhiljaa. Ajauduin kuin huomaamatta nettisivuille, joissa puhuttiin energioista, henkisyydestä sekä siitä, mitä se merkitsee. Olen myös saanut oppia Reiki-energiahoitojen tekemisen, joita jo vuosia olen tehnyt asiakkaille. Tämä suunta avasi myös itseäni lisää.

Intuitio on minulle luonnollista, kuten henkisyyskin. Meidän ympärillämme on paljon mitä silmät ei näe, mutta sydän tietää. Rohkaisen sinua tutkimaan, juuri sinulle sopivalla tavalla tätä maailmaa. Olemaan avoin ja luottamaan. Pian se intuition ääni sinulle alkaa hennosti kuiskailemaan.

Toivon sinulle elokuun lempeyttä, tummuvia iltoja ja tähtitaivaita. Olemme leijonan ajassa, voimassa ja uusien alkujen edessä. Uskalla luottaa unelmiisi, siipesi kantavat kyllä!

Ilolla ja valolla Hanna-Maija ❤